Mikkelin vihreä valtuustoryhmä kirjoittaa blogiin valtuuston kokouksista, kukin vuorollaan. Ensimmäisestä kokouksesta raportoi Kerttu Hakala.

Uusi valtuusto kokoontui ensimmäisen kerran maanantaina 12.6. Aihetta kokoontumiselle oli melkoisesti: mm. valtuustokauden luottamushenkilövalinnat, vuoden 2016 tilinpäätös ja henkilöstöraportti, siilotontin kaava ja kaupungin tonttien hinnoittelujärjestelmä.

Luottamushenkilövalinnat oli neuvoteltu valmiiksi ja Vihreiden valinnat löytyvätkin jo aiemmasta tiedotteesta . Seudulliset toimielimet kuten Mikkelin seudun ympäristölautakunta piti kuitenkin jättää vielä pöydälle odottelemaan, sillä tasa-arvopykälän noudattamisesta saatiin neuvottelujen jälkeen tietoa mitä ei neuvotteluissa oltu vielä otettu huomioon.

Valtuustoryhmien tilinpäätöspuheenvuorot olivat mielenkiintoista kuultavaa. Sopii toivoa, että Kokoomuksen ”panostaminen varhaiskasvatuksen laatuun” tarkoittaa päätöksiä, jotka auttavat päiväkodin arjessa. Vihreä valtuustoryhmä teki kokouksessa aloitteen, jolla laatua voidaankin nopeasti parantaa: Me esitämme, että päivähoito-oikeuden rajaus perutaan ja varhaiskasvatuksen ryhmäkoot palautetaan vuoden 2016 tasolle. Halusimme tehdä aloitteen heti ensimmäisessä kokouksessa, jotta se ehtisi vuoden 2018 budjetin valmisteluun. Toivottavasti aloite menee läpi!

Siilotontin kaavasta ei enää tässä kokouksessa tehty esityksiä. Vihreän ryhmän mielestä kaava on kelvollinen, mutta on harmillista, että siitä poistettiin taidemuseokytkös. Paikka olisi ollut museolle sopiva ja uudet tilat tarvittaisiin pian.

Päätös tonttien vuokrista ja luovutusperiaatteista herätti paljon keskustelua. Kaupungin tonttivuokrat muodostuvat yksittäin, ripotellen, liikaa yksittäisten ihmisten arvioihin perustuen. Samalla kadulla asuvien vuokrat saattavat vanhassa järjestelmässä vaihdella ilman painavia perusteita ja keskimääräiset vuokrat ovat verraten halpoja. Uusi vyöhykevuokra ja selvät periaatteet hinnoittelusta lisäävät tasa-arvoa, avoimuutta ja oikeudenmukaisuutta. Vihreä ryhmä puolusti siis pohjaesitystä, kun demarit esittivät ensin että asia palautetaan valmisteluun ja sitten että koko homma pidetään entisellään.

Kokouksessa paikalla olivat kaikki varsinaiset valtuutetut: Veli Liikanen, Minna Pöntinen, Mikko Siitonen, Kerttu Hakala, Heli Kauppinen ja Nina Kontulainen.

Kokouksen pöytäkirja julkaistaan kaupungin sivuilla: http://mikkeli.cloudnc.fi/fi-FI/Toimielimet/Kaupunginvaltuusto

Kokouksen videotallenteen voi katsoa kaupungin YouTube-kanavalta: https://www.youtube.com/watch?v=g8fXsEVAijQ&app=desktop