Mikkelin vihreä valtuustoryhmä kirjoittaa blogiin valtuuston kokouksista, kukin vuorollaan. Nyt vuorossa Mikko Siitonen.

Hei kaikille!

 

Valtuusto kokoontui taas ja lista ei sinänsä ollut erityisen kummoinen. Neljä rantakaava-asiaa käytiin läpi, joista kahden kohdalla olimme aktiivisia. 

Meidän Veli Liikanen käytti puheenvuoron §11 kohdalla kaavamuutoksesta Yöveden-Louhiveden alueella. Kerttu Hakala puolestaan esitti §12 kohdalla huomioita rantarakentamisesta ja vapaan rannan osuuden merkittävästä pienentymisestä kyseisessä pykälässä olevan esitetyn kaavamuutoksen seurauksena. Niinpä Kerttu teki ryhmämme esityksen kaavan palauttamisesta valmisteluun, siten että vapaan rannan osuus säilyy. Hävisimme äänestyksen 43-7 ja asian käsittelyä jatkettiin. Kaavamuutos hyväksyttiin. 

Kaupunginjohtajan johtajasopimus päivitettiin. Johtajasopimukseen kuuluu 12 kk:n palkka erotilanteessa, jos kaupunginjohtajalle tulee valtuustolta epäluottamuslause ja kaupunginjohtaja sen seurauksena eroaa.

Demareilta tuli tavoilleen uskollisesti jälleen valtuustoaloitteita. Tällä kertaa toverit ehdottivat nastakenkäavustusta ikäihmisille, työntekijöiden sitouttamista valtuustostrategiaan ja että Mikkeli jatkaisi sosiaalista luotottamista parin vuoden tauon jälkeen. 

Ja siinäpä se kokous sitten olikin. 

Kokouksen alussa jaettiin kunniamerkkejä. Tunnustuksen saivat Raine Lehkonen, Hanna-Kaisa Pylkkänen, Petri Pulkkinen, Eija Ormala ja Sami Järvinen.

Kulisseissa olemme osaltamme vaikuttamassa siihen, että koko ajan keljummaksi ja kiusallisemmaksi käyvän kaupungin rakennusten sisäilmatilanteeseen voitaisiin löytää ratkaisuja. 

Osittain tähänkin liittyen kaupunkirakennetyöryhmä työskentelyssä olemme olleet mukana aktiivisesti ja aloitteellisesti. Tärkeitä viikkoja siis elämme, jotta saisimme vihdoin koulu- ja päiväkotiverkkoihin ja -saneerauksiin saataisiin ylivaltuustokautista aitoa suunnitelmallisuutta ja strategista ajattelua. Tämä on nähdäksemme kestävin keino saada jotain tolkkua tähän umpisolmuun.

Ehkäpä tällaiset luvalla sanoen mitäänsanomattomat ja tylsät kokoukset ovat tyyntä myrskyn edellä odotellessa kaupunkirakennetyöryhmän työn tuloksista päättämistä.