Pekka Heikkilä

Mikkeli kaupunkiympäristölautakunnan uudeksi puheenjohtajaksi on valittu Vihreiden Pekka Heikkilä. Paikka tuli avoimeksi, kun Veli Liikanen siirtyi Vihreiden puoluesihteeriksi ja luopui tämän vuoksi puheenjohtajuudesta. Heikkilän valinta vahvistettiin kaupunginvaltuuston kokouksessa maanantaina.

Heikkilä on Vihreiden varavaltuutettu ja ollut tähän asti kaupunkiympäristölautakunnan varajäsen. Edellisellä valtuustokaudella hän oli teknisen lautakunnan jäsen. 43-vuotias Heikkilä työskentelee Metsähallituksessa luonnonsuojelupäällikkönä.

– Olen päätöksenteossa mukana rakentamassa toimivampaa ja kestävämpää yhteiskuntaa. Minulle kaavoitus on kuntapolitiikan kovaa ydintä; pohja, jonka pitää olla kunnossa, Heikkilä sanoo.

– Maankäytön suunnittelu on pitkäjänteistä ja juuri tehty kantakaupungin osayleiskaava luo kihelmöivät puitteet seutukeskuksen kehittämiseksi.

Heikkilä kuvailee kaupunkiympäristölautakuntaa ”tulevaisuuslautakunnnaksi”: siellä voidaan linjata isoja häviöitä tai isoja voittoja tulevaisuuteen. Siksi lautakunnan työssä on pidettävä mielessä esimerkiksi Mikkeli vuonna 2050.

– Loppukauden eli seuraavan kahden vuoden tavoitteena on saada kouluratkaisut maaliin, kevyen likenteen kehittämisohjelman edistäminen ja virkistys- ja suojelualueiden sekä puistojen kehittäminen, Heikkilä listaa.
Mikkelissä puhutaan paljon elinvoiman lisäämisestä. Heikkilällä on tästä vahva näkemys:

– Puhe tiivistyy usein teollisuus-, pientalo- ja rantatonttien tarjontaan. Meillä kuitenkin on näitä kaikkia tarjolla, mutta niin on muillakin. Ne eivät nykyään riitä vetovoimaksi. Yritykset ja ihmiset tulevat Mikkeliin vain, jos otamme vahvan palveluasenteen heitä kohtaan ja uskomme itse alueemme tulevaisuuteen. Erityisesti meidän pitää parantaa vetovoimaamme, joka tulee alueen tunnelmasta ja kulttuurista, mutta ennen kaikkea kauniista, puhtaasta, edullisesta ja turvallisesta toiminta- ja elinympäristöstä.

Pekka Heikkilän tilalle Kerttu Hakalan varajäseneksi kaupunkiympäristölautakuntaan valittiin Vesa Rouhiainen.

Lisätietoja: Pekka Heikkilä, p. 040 8312874