Vihreiden valtuustoryhmä julkaisee blogikirjoitukset Mikkelin kaupunginvaltuuston kokouksista. Nyt kirjoitusvuorossa on Minna Pöntinen.

Tänään kaupunginvaltuustossa tehtiin tämän kauden – ja ehkä todella pitkänkin ajan mittapuun mukaan – yksi isoimpia ja merkittäviä päätöksiä. Toki valmisteluun on vaadittu noin viisi vuotta ja parin eri energiatyöryhmän työ , ennen kuin päätös energiaomaisuuden myynnistä kyettiin tekemään. Vaikka asia oli pitkään ja hyvin valmisteltu, käytettiin asiasta yli tunnin kestäneiden esittelyiden lisäksi peräti 35 puheenvuoroa, joten istumalihaksia taas tarvittiin.

Tässä asiassa ryhmämme varsinaisen puheenvuoron käytti varapuheenjohtajamme Katriina Janhunen. Hän loistavasti totesi, että ESEn myyntiratkaisu ei ole ollut meidänkään ryhmälle millään tavalla helppo, vaikka olemme tienneet jo pidemmän aikaa sen olevan ainoa järkevä vaihtoehto taloutemme saamiseksi tasapainoon.

Lopulta äänestimme. Alkuun vastakkain laitettiin esitys siitä, että myytävä prosentti olisi selvästi alempi kuin hallituksen esityksessä ja se, että ehdoksi laitettaisiin, että kauppasumma maksetaan kokonaan rahana. Koska molempiin kohtiin oli selkeä perustelu, miksi niitä ei kannattanut kannattaa, jouduimme äänestämään tässä kohti tyhjää.  Toki sitten kannatimme hallituksen esitystä Esen vähemmistöosuuden myymiseksi ja se menikin läpi yllättävän isoin luvuin: 43 jaa-ääntä, 6 ei-ääntä ja kaksi tyhjää.

Seuraavassa pykälässä sitten käsittelimmekin talousarvion ja taloussuunnitelman päivittämistä.  Meillähän tasapainotus valitettavasti tuottojen ja kulujen kanssa edelleen jatkuu. Nyt on kuitenkin toiveita onnistua – aikaisemmin olemme useimmiten saaneet aina oman toimintamme tasapainoon, mutta sotekulut ovat tehneet sitten sen jäätävän ylityksen kuluihin. Nyt sotekulut kuuluvat alueelle, joten talous on selvästi ennakoitavampaa. Tavoitteena tulee olemaan, että velkaantumiskierre katkaistaan 2025 ja käyttötalous tasapainossa vuonna 2026. Mukavaa on, että tasapainotuksessa puhutaan yhtä aikaa elinvoiman ylläpidosta ja luomisesta. Ei tunnu, että kuitenkaan olisimme vain kurjistuvassa kaupungissa. Katsotaan sitten miten käy, kun tulee varsinaisten päätösten aika.

Kuten ennakkoon tiesimme, energian lisäksi paljon puhutti myös määrärahasiirrot, koska kaupungin asiakaspalvelupiste (aspa) siirretään aiempien päätösten mukaisesti kirjastoon. Tässä jo tehdyssä päätöksessä on ollut kyseessä kaupungin tilojen tiivistäminen. Eli näin saadaan Miksein toiminta kaupungin omiin tiloihin ja lähemmäksi ”hallintoa”, ja saadaan elinvoimatyötä itsessäänkin vähän tiiviimmäksi osaksi kaupungin päätöksentekoa. Säästöä tulee nimenomaan tilakuluista. Aktiivisten kuntalaisten ja adressien vuoksi on ollut erinomaista, että hanke valmisteltiin uudelleen. Näin lukusali pysyi edelleen ensimmäisessä kerroksessa, se toki vähän pienenee, mutta sitä ei sentään jyrätä kokonaan ja perhepalvelukeskus Koppa saa edelleen jatkaa kirjaston tiloissa. Toivottavasti kaikki voimakkaasti lukusalia puoltaneet ovat hereillä myös syksyllä, kun keskustellaan varmasti jälleen kirjaston aineistomäärärahoista. Niistä me vihreät emme halua leikata. Päinvastoin.
Lopuksi vielä yritimme palauttaa Velin tekemän aloitteen niittyjen lisäämiseksi Mikkelin kaupungin alueella uuteen valmisteluun. Kuten Veli palautusesityksessään totesi, aloitteeseen oli vastattu, mutta mitään konkreettista toimenpide-esitystä ei ollut.  Tämä aloitehan strategiamme toteutumisen lisäksi parhaimmillaan saattaisi jopa säästää kaupungin rahoja, kun joku hoidettu alue muutettaisiin niityksi. Hävisimme kuitenkin tämän esityksen suurinumeroisesti ja aloitteen vastaus hyväksyttiin.

Millä sitä tällaisia viisituntisia kokouksia työpäivän päälle jaksaa? Sitä jaksaa älyttömän hyvän  valtuustoryhmän siivittäminä, jokainen tekee osansa osaamisensa ja jaksamisensa mukaan ja kannustaa ja innostaa toisiansa.

Vaalityöintoa siihen osallistuville!