Varapuheenjohtajan kirjoitus Kaupunkilehdessä 2.2.2017

Ihminen ohjenuorana Kunnissa tehdään päätökset palveluista, jotka vaikuttavat meidän kaikkien kuntalaisten elämään. Inhimillisyys tulee olla päätöksen teossa ohjenuorana. Kunnan tulee olla paikka, jossa ihmiset voivat asua, oppia ja tehdä työtä sekä päättää yhteisistä...

Puheenjohtajan uuden vuoden tervehdys

Vuodesta 2017 on tulossa vihreä vuosi. 30 vuotta sitten asettuivat ensimmäiset mikkeliläiset vihreät ehdokkaaksi eduskuntavaaleissa. Mikkeliläinen vihreys sai juurensa ja järjestö nimeltä Mikkelin Seudun Vihreät perustettiin näille juurille. Tänä vuonna juhlistamme...

Ryhmäpuheenvuoro valtuuston talousiltakoulussa

Ryhmäpuhe talousarviovalmistelun iltakoulussa 9.5.2016 Talousarvion valmistelu on ainaista kilpajuoksua kustannusten kasvun hillinnän ja tarvittavien toimenpiteiden välillä. Aina kun jossain on onnistuttu saavuttamaan tavoitteet, tulee uusi paikkaamisen tarve. Lisäksi...